6.5.2018 Kerolle tuplanolla ja serti!

Kisattiin Keron kanssa JAUn kisoissa, missä tuomarina oli meille uusi tuttavuus Jessi Landen. Osallistuttiin Keron kanssa ensimmäistä kertaa pikkumaksiluokkaan, kun huhtikuun mittaustilaisuudessa Kero rajatapauksena jäi alle sen 50 cm. Hyvä juttu kerrankin meille.

Kisapäivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten sai jo hieman miettiä varjoisia paikkoja ja miten/missä lämmittelyä tekee. Onneksi halli sentään oli viileämpi.

Jäähdyttelylenkillä löytyi sopiva lätäkkö

Pikkumakseissa kisaa toistaiseksi aika vähän koiria, ja kun pikkumaksit aloittivat nämä kakkosten kisat, niin aika haipakkaa sai mennä taas koiraa hakemaan. Ekalle hyppyradalle lähdettiin kolmantena koirana ja toiselle agilityradalle neljäntenä koirana.

Kumpikin rata oli varsin kiva ja mukavasti eteenpäin soljuva. Ei mitään kikkailuja tai muitakaan ihmeellisyyksiä. Toki kyllähän koiran ja ohjaajan jotain sentään piti osata :) Päätin olla molemmilla radoilla rohkea, juosta (lujaa) ja olla liikkeessä. Tämä onnistuikin varsin kivasti. Hyppyrata sujui oikein hyvin ja loppusuorakin mentiin meille vauhdikkaasti. Etenemä oli 4,44 m/s, mikä on meille aika hyvää kyytiä :) Tuloksissa oltiin ykkösiä ja saatiin luva.

Agilityradalla meinasi tulla moka, kun ennen keppejä itselläni katosi suunta jotenkin ja siinä tuli pieni härötys, mutta onneksi Kero oli niin kuuliainen, että se otti sen tilanteen varmaan vain vauhdin hidastuksena ja varmistuksena ennen keppejä. Keppien jälkeen oli pieni kieputusosuus ennen maalia, mutta selvittiin siitäkin ja puhtaalla suorituksella tultiin maaliin. Sijoitus tässäkin eka, etenemä 3,84 m/s.

Palkintojen jakoa odottamassa

Esteosaamisen suhteen jäi vähän hampaankoloon, sillä Kero teki puomilla saman jutun kuin edellisissä kisoissa eli pysähtyi alastulon kontaktialueelle (ei siis 2on-2off). Noh, treenataan se nyt sitten kuntoon. Keinun Kero suoritti oikein kivasti loppuun saakka. Kepit molemmilla kerroilla meni ihan ok, ohjasin kummatkin siten, että Kero oli oikealla puolellani ja kannustin siinä vieressä. Sen verran kisavaikea este nuo kepit vielä ovat, että otin homman varman päälle. Hypyt olivat molemmilla radoilla 50 cm.

Nyt on sitten yksi etappi saavutettu. Iloinen saa kyllä olla, kun takana on myös niitä hetkiä, jolloin on tehnyt mieli jättää koko agility harrastuksena kunnon tauolle. Mutta nyt näyttäisi siltä, että asiat ovat loksahtamassa kohdilleen ja tämä uusi koko luokka matalammilla hypyillä on meille varmasti myös hyvä juttu :)

Kisakirjan merkinnät
Kero ja serti