15.8.2018 Disco 10kk

Kesäpuuhastelut ovat vaihtuneet normielämään eli treenejä alkaa olla taas tarjolla. Ei tosin vielä Discolle mitään ohjattua, mutta hallivuorolle on palattu taas tauon jälkeen. Discostakin alkaa pikku hiljaa muovautua aikuisempi koira, jolla edelleen tuppaa vauhtia olemaan vielä enemmän kuin älliä ajatella ensin. Ihana koira se edelleen on ja aina valmis toimintaan.

Muistinvirkistykseksi edellisiä katsauksia voi lukaista: 9kk8kk7kk6kk, 5kk, 4kk ja 3kk.

Paino 17,3 kg (24.8.2018).

Disco 10 kk (11.8.2018)
Disco 10 kk (11.8.2018)

Normielämä

Heinäkuun aikana liityin tosiaan Susan Garrettin verkkokoulutukseen nimeltä Recallers. Se on itselleni jo tuttu aiemmilta vuosilta, mutta nyt ajattelin osallistua siihen uudestaan ja nimenomaan keskittyä harjoituksiin Discon kanssa. Pääsin mukaan alumnina. Harjoituksia tai oikeastaan pelejä on 40 (ja siihen päälle tietty pelien variaatiot sekä alumniversiot ynnä muut bonukset), joten siinä riittää varsin kivasti puuhaa. Suurin osa peleistä on itselleni tuttuja, ja Discokin on ehtinyt osaan jo tutustua aiemmin. Mutta nyt lähdettiin liikenteeseen alkaen ihan ekasta pelistä. Tällä hetkellä olemme pelanneet yhteensä 24/40 peliä. Ja homma menee niin, että joka päivä pyrin tekemään Discon kanssa vähintäänkin yhtä peliä. Aika hyvin on onnistuttu, koska lenkkien yhteydessä tehdään 1-3 eri peliä, sitten kotosalla pelataan uutta peliä ja sitten vielä treeneissä miksataan noita pelejä. Tämä on tuonut varsin kivaa vipinää normielämään ja semmoista kivaa fiilistä kaikkeen tekemiseen :)

Ja esimerkiksi edellisessä katsauksessa mainitsemani uintiin liittyvät säännötkin ovat realisoituneet Discolle paremmin. Uimaan mennään melko hallitusti tempun jos toisen palkkiona ja sieltä uimasta tullaan, kun kutsutaan luokse. Palkkioksi pääsee sitten takaisin. 

Uintivideo 11.8.2018

Normielämään liittyy myös se, että olen pyrkinyt edelleen käymään Discon kanssa uusissa paikoissa. Tarkoituksella mennään esimerkiksi ulkoilemaan jonnekin, missä Disco ei ole käynyt. Lisäksi olemme käyneet erään FB-ryhmän kautta järkätyissä omatoimisissa ohitustreeneissä, jolloin Disco on päässyt näkemään muitakin koiria ja harjoittelemaan nätisti olemista ja kulkemista kanssani.

Disco 11.8.2018

Agility

Agilityn osalta olemme nyt tehneet hyppytekniikkaa kerran viikkoon. Edelleen teemme set pointtia, perussarjaa on myös tehty sekä sitten 6-6-9-harjoitusta (jolla myöhemmin harjoitellaan mm. korkeuden arviointia). Disco on myös siitä kiva, että se on selvästi innostunut tuosta hommasta, että haluaa mennä takaisin esteen taakse odottamaan, milloin taas pääsisi menemään. Disco myös osaa tosi kivasti tulla jalkojen väliin istumaan. Tämä oli alkujaan hauska temppu ja lähtökohtana suuntavihjeiden opettamiselle, mutta sopii ihan hyvin tuohon lähtöasentoon ja -paikkaan menemisen kanssa. 

Hyppytekniikkavideo 9.8.2018 ja hyppytekniikkavideo 16.8.2018

Taukokäyttäytymisen osalta mennään vähän aaltoillen. Mökillä Disco osaa levätä varsin kivasta Keron treenin ajan ja pysyy hyvinkin aloillaan, vaikka Keron kanssa tehtäisiin jotain pientä vauhdikkaampaa tekniikkapätkää. Hallissakin Disco kestää olla häkissä rauhallisesti paljon enemmän kuin joitain kuukausia sitten. Pystyn tekemään Keron kanssa myös vauhdikkaampaa agilitypätkää, mutta ihan aina ei taukokäyttäytyminen ole vielä sellaista, että voisin Discoa koko vuoron ajan pitää paikalla. Keron vauhdikkaimpien pätkien ajaksi vien Discon suosiolla autoon odottamaan.

IMG_6602-2
Disco 11.8.2018

Toko

Varsinaisesti ei tokoa, mutta ehkä siihenkin liittyvää on noissa Recallers-peleissä. Ainakin RZ-alueelle (eli ohjaajan vasemmalla/oikealla puolella) tulemista ja siinä olemista on vahvistettu. Samoin noutoa vähän muistuteltiin (hyvin muistaa) ja sitten tietty noita eri asennonvaihteluita ja vihjeisiin reagointeja on tehty, mutta hommia ei ole viety pidemmälle. Sen huomasin, että seuraamisen sivuaskelia olisi hyvä harjoitella. Nyt Disco kulkee vierellä askeleittaan ihan ok ainakin, kun on vasemmalla puolella, oikealla puolella sivuaskeleet ovat vielä vähän hankalia (esimerkkivideo 13.8.2018).

Disco 11.8.2018

Nose Work

Nose workista oli aika hyvin taukoa eli edellinen kerta oli kesäkuun puolelta. Mutta kaivelin kamat esille, kun Disco ehti jo täyttää sen 10 kk. Hyvin Disco homman näytti muistavan tauostaan huolimatta ja ihan ensimmäinen etsimisharkkakin tehtiin jo kotosalla. Etsittiin metallirasiassa olevaa hajua. Ilmaisu on selkeä, mutta siinä ei ole vielä paljon kestoa, joten sitä pitää harjoitella lisää. 

Video 17.8.2018 ja video 18.8.2018.

Uudet nose work -kamat Disconkin käyttöön

Paimennus

Ei tehty asian eteen mitään.

Esineet

Esinetreenauskin ollut tauolla.

Vihjesanalista

Näihin vihjeisiin, sanoihin tai ääniin Disco reagoi:

  • Ehdolliset vahvisteet: naksutin, zip (nami kädestä), vau (lelu kädestä), okei (lelu maassa)
  • Luoksetulot: Disco,  kaksi lyhyttä pillivihellystä
  • Vapautukset: Vapaa (ovista yms), free (lelulle), uimaan (veteen)
  • Out (lelusta irroitus käteen)
  • Jätä (luopuminen  -> tulee luokse)
  • Matto (paluu alustalle makaamaan)
  • Häkki (menee häkkiin)
  • Sit
  • Down
  • Up (seisomaan nouseminen)
  • Stå (seisomaan jääminen liikkeestä)
  • RZ-alueelle hakeutuminen: Sivu (vasen puoli), close (oikea puoli), tulee myös vihjeistä Disco ja free
  • Hop up: tasapainotyynylle nouseminen (kaikki jalat)
  • Ylös: pään kurotus ylöspäin, etutassut käsivartta vasten
  • Alas: pään kurotus alaspäin, etutassut käsivartta vasten
  • Putkii (estevihje)
  • Back (peruuttaminen)
  • Rulla (ottaa kaulassaan roikkuvan rullan suuhunsa)
  • Fetch (ottaa suuhunsa esineen ja tarjoaa sitä minulle käteen)
  • Anna (tuo jonkun esineen, kuten tyhjän ruokakupin, minulle käteen)
  • Väli (tulee jalkojen väliin takakautta)
  • Haju (nose workin etsintävihje)
  • Etsi (esineiden etsintävihje)
  • Search (ota/etsi nami maasta)
Disco opiskelemassa (29.7.2018)

Seuraavan kuukauden tavoitteita

Jatkamme Recallers-pelien parissa ja tavoitteena olisi kahlata kaikki pelit läpi. Sitten alkaisikin niiden kertaaminen ja jatkojalostaminen. Agilityn osalta jatkamme hyppytekniikan parissa sekä H360-treeneissä Flatwork L1/L2/L3-harjoitusten parissa. Hajutyöskentelyn osalta nose workkia voisi tehdä kerran viikkoon tai kahteen tai sitten niitä pieniä esineitä. Kunhan nyt jotain senkin suhteen tekee. 

Discon kanssa teemme myös kehonhallintaharjoituksia, joihin saimme ohjeistuksen fyssarilla käynnin yhteydessä. Harjoituksia on muutama erityinen, joilla olisi tarkoitus tasapainottaa Discon kropan hallintaa. Lisäksi juoksulenkeillekin on päästävä, sillä Discolla on nyt omat hienot vetovaljaatkin.

Discon kk-suunnitelma elokuulle